maanantai 19. huhtikuuta 2010

Taideteos


Tässä treenikaveri Katin tekemä kakku, jota mielestäni jo voidaan pitää lähes taideteoksena. Kaiken lisäksi kakku oli myös todella herkullista! Kuva tietenkin valinnainen, mutta tuohon ei moni pysty, itse en viitsisi edes yrittää.
Tässä ohje:
18-20cm halkaisijan vuokaan

Ota saman kokoisia laseja esille.
1. lasiin 4 munaa
2. lasiin sokeria niin paljon että samalla tasolla
3.lasiin kuivat ainekset samalle tasolle muiden lasien ainesten kanssa siten, että 50% vehnäjauhoja 25% perunajauhoja ja 25% tummaa kaakaojauhetta + 2 tl leivinjauhetta.

Vaahdota munat jo sokeri ja lisää vähitellen kuivat aineet joukkoon, paista uunin alatasolla 175'C noin 40 min. Paista kakkupohja edellisenä päivänä valmiiksi. Kostutukseen esim. vanija-frezza 1½ dl.

Baileys täyte:
3 liivatelehteä
n. 100g tummaa suklaata tai maun mukaan esim. daim-suklaata
2dl kuohukermaa
1 prk mascarpone-juustoa (250g)
3 rkl sokeria
6 rkl tai pikkupullo baileys-likööriä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Rouhi suklaa.Vatkaa kerma ja sekoita joukkoon mascarpone ja sokeri. Kiehauta baileys ja lisää siihen liivatteet. Jäähdytä hetki ja lisää erissä täytteeseen sekoita joukkoon suklaa. Levitä kakun väleihin (riittää kahteen väliin) ja anna jähmetä jääkaapissa.

2 kommenttia:

riina kirjoitti...

Toi kakku on UPEE. Siinä kaikki. Vain upee!!!!

Susku kirjoitti...

Wau, mahtavan upea kakku ja varmasti myös hyvää! Sulla on tosi taitava treenikaveri. Loppuisipa talvitauko pian, että päästäisiin taas hakumetsään...

Aivan sikatörkeen hyvä sitruuna-vadelma bostonkakku

Leipominen on oikeastaan aika kivaa. Ja herkkujen syöminen on vielä kivempaa. tämän ohjeen olen leikannut jostain lehdestä n. sata votta s...