lauantai 1. toukokuuta 2010

Kolmen tunnin lasagne, vaivansa väärti


Olen käynyt tästä asiasta keskusteluita ystävieni kanssa, mutta ihan oikeasti lasagnea ei voi tehdä nopeasti, koska vain ajalla valmistettu lasagne on tosissaan hyvää, eikä hutilointia saa tuolloin sivumauksi. Kuvassa mukana ystäviltä lahjaksi saatu, Kokkipuodista haettu täydellinen pastakattila.


Aloita siis hyvissä ajoin

pilko palasiksi
Sellerin varsia, ainakin 2-3
Porkkanaa joko yksi tosi iso tai muutama pientä
muutama sipuli, 1-2
Valkosipulia, vähintään riittävästi, eli 4, pilkotaan veitsellä pieniksi, ei puristimella
Pekonia (jälleen -sitähän voi käyttää lähes kaikissa ruoissa...), paloitellaan sellainen alle 100gr
Nämä kaikki paistinpannulle voin+öljyn sekoitukseen paistumaan. Vasta loppuvaiheessa tietenkin valkosipuli, jotta ei kärähdä ja näin olle väkevöidy.
jauhelihaa n. 500gr, luomua, tietenkin, jos saatavilla
Paista siis rauhassa, mutta älä käristä. Sitten lisätään mukaan
yksi tölkki tomaattimurskaa,
Lihaliemikuutio, joka n. vajaa kahdessa desissä vettä
ja
punaviiniä 1-2 dl
Tätä voi maustaa suolalla ja mustapippurilla alustavasti ja jätetään kevyesti porisemaan hellalle. Suositus olisi n. tunti, ainakin niin, että liemi kiehuu pois. Jos on aivan törkeä nälkä, vähemmällä toki pääsee, mutta silloin varastetaan lopputuloksesta.
Valkokastike valmistetaan normaaliin tapaan,
eli
50gr voita sulatetaan kattilassa,
lisätään
3/4 jauhoja (ja tilkka päälle)
sekoitetaan koko ajan hyvin
Lisätään maito n. 7dl ja nyt vispilä mukaan. Tätä ei saa jättää hetkeksikään yksin, jotta ei a)pala pohjaan tai b)klimppiydy
Lopuksi maustetaan muskottipähkinällä
suolalla
mustapippurilla
Vähän ennen kuin alat kasata lasagnea, tarkista jauhelihamössön maku.
Sitten vaan lasagnevuokaan pohjalle maitokastiketta hieman,
lasagnelevyt, jonka jälkeen maitokastiketta, jauhelihamössöä ja HUOM: mozzarellapaloja (maun mukaan). näin jatketaan, mutta päällimmäinen kerros on lasagnelevyjä ja maitokastiketta.
uuniin n. 180 astetta n. 40min ja muista, että vetäytyy rauhassa ennen tarjoamista, niin ei ole vetinen.
Tämä on hyvää ja mielestäni täytteissä ei kannata nuukailla.

4 kommenttia:

riina kirjoitti...

Ja siis jotkut tekee lasangen sellasista valmiista pussisysteemistä!! Vege vesio syntyy suppiskastikeesta.
Vieläkö sulla on sitä kokonaista muskottipähkinää? Sitä pitäis saada hommattua jostain. Piru kun unohdin sillon lontoosta tuoda sitä.
Eihän lasange voi olla pahaa!! Sehän on täysin mahdotonta, paitsi italiassa, mutta se on jo toinen juttu....

se mutsi kirjoitti...

Se kokonainen muskottipähkinän raastaminen olisi tietenkin se ainoa oikea tapa maustaa maitokastike.
Mitä ne sellaiset pussisysteemit on?? Esanssi on ainoa asia, joka tulee mieleen, ja sitähän me ei haluta...

riina kirjoitti...

Sellasia knorrin paketteja.

se mutsi kirjoitti...

Huhhuh...

Aivan sikatörkeen hyvä sitruuna-vadelma bostonkakku

Leipominen on oikeastaan aika kivaa. Ja herkkujen syöminen on vielä kivempaa. tämän ohjeen olen leikannut jostain lehdestä n. sata votta s...