lauantai 31. heinäkuuta 2010

Mutsin jämäpiirakka

Kesän loppuessa ilmaantuu jämä. Olin jotenkin innostunut tänä kesänä erilaisista piirakoista ja tulin ostaneeksi pari piirakkakirjaakin: Herkulliset piirakat, suolaista ja makeaa. Tekijöinä Kristina Eriksson ja Anna Claren ja tämän lisäksi Hellapoliisin suosituimmat reseptit, josta löytyykin erittäin hyviä ja käyttökelpoisia ruokia ja piirakoita, mutta näistä lisää tuonnempana.

Tämä piirakka siis oli "jämä".
Tarvitaan pakasteesta valmis piirakkapohja. Käytin vain näitä. Laiskana ihmisenä en jaksa vääntää tylsän tuntuisia piirakkataikinoita. Valmiit taikinat toimivat nekin ihan hyvin.
Piirakkaa pitää aina tehdä paljon ja se täytyy sanoa piirakkakirjan negatiiviseksi puoleksi, että ohjeet ovat lähes aina vain neljälle, eli joutuu kättelyssä kaksinkertaistamaan annokset. Piirakkaa on sitten kätevä ottaa vaikka retkille kylmälaukkuun mukaan ja sillä voi korvata ateriaa, jos syöminen hieman viivästyy.

Lisäksi siis jämiä:
Sipulia pilkottuna runsaaasti
samoin valkosipulia
Pekonia 1 paketti
Herkkusieniä viipaloituna
Joko kanafileita, maustamattomana, jotka voi sitten pilkkoa tai valmiita suikaleita (vähintään 1 paketti, 1.5 pakettia on aika hyvä).

1 paketti tomaattimurskaa
1 purkki mietoa tomaattisalsaa
1 purkki philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
halutessa jalopenoja pilkottuna jnkv
Juustoraastetta päälle

Maustetaan mustapippurilla ja muistettava, että tomaatti tarvitsee suolaa, jotta maku tulee esiin. Pieni ripaus sokeriakaan ei ole pahasta

Erikseen kannattaa paistaa kana.
Sitten pekoni+sienet paistetaan ja sipuli, valkosipuli kuullotetaan varovasti (ei saa paistaa!) Sitten kaikki ainekset yhdistetään, paitsi juustoraaste, joka laitetaan piirakan päälle. Muhitetaan 10-15 minuuttia ja maustetaan. Maku on kyllä syytä tarkistaa. Lopuksi mössö taikinan päälle ja kaiken kukkuraksi juustoraaste. uuniin aika pitkäksi aikaa 180 astetaan vähintään 30 minuuttia, jotta pohjakin paistuu.
Tällä voi kevyesti korvata päivän ruuan.

1 kommentti:

riina kirjoitti...

Tähän piirakkaan en voi sanoa mitään. Hyvää se varmasti on ollu. Ja taas tekee mieli pekonia....

Aivan sikatörkeen hyvä sitruuna-vadelma bostonkakku

Leipominen on oikeastaan aika kivaa. Ja herkkujen syöminen on vielä kivempaa. tämän ohjeen olen leikannut jostain lehdestä n. sata votta s...