Unohduin siivoamaan niin intensiivisesti, etten muistanut koko perunoita lainkaan. jälki oli sitten tämän näköistä. Kaikenlaista on tullut kokeiltua ja olen kuvitellut, että perunoita ei vain yksnkertaisesti voi polttaa pohjaan, mutta mutta...
Lammaspata sen sijaan onnistui ja oli oikein maukasta. Ohje on kirjasta Aidon maun juurilla, joka on mun mielestä ollut todella hyvä ja monipuolinen keittokirja.
Tähän tulee:
luutonta lampaanlihaa, joka leikataan kohtuu suuriksi paloiksi , meillä oli alle kilon verran
tomaattipyrettä pari rkl, mä lisäsin tomaattimurskaa, kun oli viikolta jäänyt jääkaappiin
1/2 tuore chilipalko
salottisipuleita maun mukaan
valkosipulia (ohjeessa 4), laitoin ainakin kuusi
1 vihreä paprika
selleriä pala
5-6 dl lihalientä
tilkka sitruunamehua ja hieman sokeria (jotka minä unohdin)
tomaatteja muutamia
pala kurkkua
vihreitä oliiveja
pala fetaa
tuoretta timjamia
suolaa, mustapippuria vähän
Pilkotaan liha
paprika
halkaistaan sipulit
chiliä varovaisesti, posita siemenet ja halkaise, pieniksi
pieniksi paloittele valkosipuli, selleri
Liha ruskistetaan pannulla, johon ensin tomaattipyrettä´chiliä on hieman ruskistettu öljyssä
Lisätään kasvikset javähän aikaa ruskistetaan
Tässä paiheessa laitoin pataan koko homman ja lihaliemet mukaan. Tomaattipyre mukaan.
Sitten haudutetaan rauhassa. Koska unohdin perunat, unohdin padankin, joka sai rauhassa muhia varmaan vajaa pari tuntia, eli liha oli todella mureaa ja hyvää.
Ohjeen mukaan muhituksen jälkeen sitruunamehua+sokeri, jotka siis unohdin.
Lisäksi oliivit, kuutioidit tomaatit ja pala kurkkua mukaan.
kaiken päälle murustetaan feta ja annetaan vielä lämmitä.
Hyvää on!
1 kommentti:
Tuo pizzakivi pitänee kokeilla. Ties vaikka toimisi. Lohduttavaa, että pikku unohtelua voi sattua asiansa osaavalle kokillekin.
Lähetä kommentti