keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Puolukkajäätelöä jouluksi

Tämä fantastinen resepti on Ruokatorstaista ja jäänyt meille pakolliseksi perinteeksi joulupöytään.

Tarvitaan puolukoita 6dl. Ne keitetään pehmeiksi 1 dl vettä.
Kun ovat pehminneet, painetaan tarkkaan läviköstä toiseen kattilaan. (paseerataan siis). Puristettu neste laitetaan kattilaan takaisin.
Lisätään 1 dl sokeria ja keitetään, kunnes sokeri on sulanut.

Toiseen kattilaan 1 dl kuohukermaa, 2dl maitoa, 1dl tomusokeria, kolme keltuaista vatkataan. Tämäkin lämmitetään hellalla, kunnes sakeutuu ja sekoitetaan koko ajan.

Nämä mössöt jäähdytetään kunnolla (tänään oli helppoa, kun pakkanen koko ajan kiristyy..) ja sekoitetaan.

tähän lisätään sitten vaahdoksi vatkattu kerma, 2dl ja koko höskä pakkaseen. Kun on vähän jähmettynyt, vatkataan kunnolla ja taas pakkaseen ja taas vatkataan, kolme kertaa kaikkiaan.
Sitten vaan pakkaseen ja aivan ihana joulujälkiruoka on valmis.

Ei kommentteja:

Aivan sikatörkeen hyvä sitruuna-vadelma bostonkakku

Leipominen on oikeastaan aika kivaa. Ja herkkujen syöminen on vielä kivempaa. tämän ohjeen olen leikannut jostain lehdestä n. sata votta s...