Pakko tunnustaa. Tein vegeä -ja hyvää oli. tähän tarvitaan pizzataikinaa. Jälleen laiskuus iski ja ostin valmiin taikinan. Purkissa oli hiiva erikseen, tämä lämpimään veteen ja jauhot sekaan. Vähäksi aikaa turpoamaan.
Sisään oliiveja, pikkutomaatteja, marinoitua latva-artisokkaa ja aurinkokuivatuista tomaateista tehtyä mössöä, mutta vain vähän, pari tl. Lisäksi paljon tuoretta baslilikaa, mustapippuria ja ripaus suolaa. Öljyä laitoin latva-artisokkien purkista hieman. Sekoitetaan ja vähäksi aikaa muhimaan. Lisäksi ricottajuustoa vajaa purkillinen sekoitetaan. Sitten alkaa se vaikein osa. Leivotaan pohja, jolle täyte levitetään ja leivotaan kansi ja nämä pitäisi saada kauniisti yhteen. Uuniin alkuun 200 astetta ja sittemmin 180, kunnes pinta alkaa ruskistua.
Ricottajuusto kannattaa sekoittaa täytteen kanssa, ettei käy, kuten minulle, eli unohdin koko juuston, vaikka juuri tämän juuston vuoksi vegekokeilu lähti käyntiin. Ei kun piirakka uunista ulos ja taikinaa raapimaan päältä pois. Lopulta ricotat päälle ja uusi taikinan kansi, kyllä komposti kävi mielessä, mutta me emme lannistu pienistä takaiskuista ja lopputulos oli jopa yllättävän hyvä. Mulla ei mene putkeen tämän ricotan kanssa. Jotenkin se on aika pliisun makuinen, ehkä vuohenjuustokin voisi tähän sopia paremminkin. Tai feta.
1 kommentti:
Sehän oli älyttömän hyvää. Mutta joo, aika mietoa se rikotta on ja vaatii mausteita. Pitää tehdä joku päivä, mulla kun on se juustopurkki kans.
Lähetä kommentti