sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Vuohenjuustotoastit ja sorsaperhe

 
Tämä on Top Chef Akseli Herlevin kirjasta. Täytyy tunnustaa, että sitäkin kisaa tuli telkusta seurattua ja kyllä oma suosikki voitti. Tämä kuuluu sarjaan "kevyttä iltapalaa".
Tarvitaan:
 vuohenjustoa 200gr
1 dl vihreitä oliiveja
1 dl aurinkokuivattuja tomaateja
kapriksia, jotka jätin itse pois
1 puntti rucolaa
1 puntti basilikaa
täysjyväleipää tai vastaavaa
oliiviöljyä, pippuria
Leivät käytin paahtimessa ensin. Pirskotellaan päälle oliiviöljyä. Sekoitetaan vuohenjuusto, hienonnetut oliivit, tomaatit ja yrtit ja maustetaan pippurilla. Tämä mössö levitetään leipien päälle. uuniin 200 astetta 10-15 minuuttia.
Toisessa kuvassa sorsaperhe menossa poijulle omaa iltapalaa hakemaan kesällä. Muistuttamaan tässä vuoden pimeimpänä aikana, että kesä on olemassa.

Ei kommentteja:

Aivan sikatörkeen hyvä sitruuna-vadelma bostonkakku

Leipominen on oikeastaan aika kivaa. Ja herkkujen syöminen on vielä kivempaa. tämän ohjeen olen leikannut jostain lehdestä n. sata votta s...