Makkaran teko on jouluun kuuluva rituaali. Olemme tehneet makkraa jo useampana jouluna ja homma alkaa sujumaan.
Tänä vuonna käytimme porsasta ja kalkkunaa.
Ohjeet:
Porsas makkarat:
Kasleria
kylkeä
silvaa
Mausteina:
Sinappia
valkosipulia
chiliä
paparikajauhetta
Mustapippuria
Lihalientä
Suolaa
Teimme 2 eri versiota. Enemmän ja vähemmän maustettu. Suolaa on syytä laitta 12-18g per kilo jauhettua massaa. Toinen makkara tehtiin choriso tyyppiseksi, eli käytettiin railusti paparikaa ja chiliä. Toiseen laitoimme samoja mausteita, mutta huomattavasti vähemmän, paitsi tietysti suolaa.
Tarkkoja mittoja on mahdotonta antaa, ja muutenkin makkaran teko on fiilistelyä..
Kalkkuna makkara
Kalkkunan fileitä
Mausteita:
valkosipulia
chiliä
paprikajauhetta
mustaapippuria
aurajuustoa
kermaa
suolaa
Aurajuusto jätetiin aika isoksi paloiksi, jotka kyllä jauhoituvat makkanteon aikana. Kermaa meni aikas paljon, mutta massaa oli myös aika paljon.
Massan maun voisi tarkistaa paistamalla palan massaa, mutta me ei sellaista viitsitty tehdä.
Arkiruokaa ja kokeilua. Aikataulujen ajastamista aamuisin. Välillä ruokitaan kompostia ja välillä juhlitaankin. Neulomista ja koiranhoitoa. Iloja ja suruja ruokapöydän äärellä.
torstai 9. joulukuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Aivan sikatörkeen hyvä sitruuna-vadelma bostonkakku
Leipominen on oikeastaan aika kivaa. Ja herkkujen syöminen on vielä kivempaa. tämän ohjeen olen leikannut jostain lehdestä n. sata votta s...
-
Tämä nimittäin sopii myös niille, jotka eivät pidä kurpitsasta. Onnistuin kotona hämäämään sellaisia henkilöitä onnistuneesti pyytäes...
-
No nyt on yritetty siistiä blogia suuntaan jos toiseenkin, ei se varmaan tähänkään lopu. Tunnisteitakin on matkan varrella tullut ihan kum...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti