Geeniperimä velvoittaa aina välillä kokeilemaan karjalaisia perinneruokia. En valitettavasti muista, olenko saanut syödä oikeaoppisia vatruskoita, tällä täytteellä en varmastikaan.
Taikinaan keitetään n. kilo kuorittuja perunoita halkaistuna ja suolalla maustetussa vedessä. Näistä tehdään muussia, joka maustetaan suolalla, lisätään 1.5dl jauhoja ja 1 kananmuna. Mä lisäsin hieman maitoa, kun en meinannut saada taikinaa kokoon.
Täytteeksi kävin riipimässä metsästä suppiksia, niitä kun piisaa tänä vuonna. Suppikset keitetään kasaan, n. kolme dl pitäisi saada kokoon. Ne pilkotaan pieniksi.
Yksi sipuli pilkotaan ja nämä paistetaan pannulla, maustetaan suolalla ja mustapippurilla. Sekä smetanalla.
Taikinasta leivotaan käsissä pyöreähköjä lättyjä, voi toki käyttää muottia, jos haluaa täydellistä. Jauhoja kannatta käyttää, koska taikina leviää ja tarttuu joka paikkaan.
Täytettä sitten taikinaan, toinen puoli käännetään päälle. Uuniin 200 astetta, n. 15 minuuttia, voidellaan voisulalla. Hyvää tuli. Ohje jostain ikivanhasta Gloriasta
Arkiruokaa ja kokeilua. Aikataulujen ajastamista aamuisin. Välillä ruokitaan kompostia ja välillä juhlitaankin. Neulomista ja koiranhoitoa. Iloja ja suruja ruokapöydän äärellä.
lauantai 1. lokakuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Aivan sikatörkeen hyvä sitruuna-vadelma bostonkakku
Leipominen on oikeastaan aika kivaa. Ja herkkujen syöminen on vielä kivempaa. tämän ohjeen olen leikannut jostain lehdestä n. sata votta s...
-
Tämä nimittäin sopii myös niille, jotka eivät pidä kurpitsasta. Onnistuin kotona hämäämään sellaisia henkilöitä onnistuneesti pyytäes...
-
Tekaistiin iltapalaksi venäläinen lohipiirakka, ei paha. Tarvitaan: 400gr voitaikinaa 750 gr fileoitua lohta n. 150gr herkkusieniä...
2 kommenttia:
Tämä vatruska kera sienestämisen kuulostaa kelpo ruualle, Ja hyvälle sellaiselle. Täytyy omaa sivistystä avartaakseen suomalaiskarjalaisen sanaston suhteen selvittää sanan vatruska taustaa koska en tiedä mitä se tarkoittaa. On todennäköistä että vastaava sana löytyy omasta tutusta sanavarastostakin kun sen hoksaa. ir
Ehkä vatruska tarkoittaa vatruskaa ;)
Lähetä kommentti