keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Pekoni-herkkusieni-pastaa tomaattikastikkeessa, eli mutsin jämäpasta

Joulun jälkeen on edelleen nälkä, ei vain oikein jaksa käydä kaupassa eikä suunnitella ruokia sen syvällisemmin. on siis mutsin jämäpastan aika, jonka tekeminen alkaa siitä, että katsotaan, mitä kaapista löytyy. Nyt löytyi herkkusienia, pekonia, sipulia, säilöttyjä tomaatteja. Mausteeksi valkosipulia, tuoretta basilikaa, suolaa ja mustapippuria ja pastaa tietenkin.
Pilkotaan sipuli, leikataan pekoni ja viipaloidaan sienet. nämä pannulle paistumaan ja kuullottumaan, lisätään tomaattimössö, hieman vettä. lopuksi baslilika, suola ja pipppuri. Samalla keitetään pasta. Hyvää ja helppoa, jämäpastaa.

Ei kommentteja:

Aivan sikatörkeen hyvä sitruuna-vadelma bostonkakku

Leipominen on oikeastaan aika kivaa. Ja herkkujen syöminen on vielä kivempaa. tämän ohjeen olen leikannut jostain lehdestä n. sata votta s...