sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Salaatti;paprikaa, leipää, tomaattia ym grillin kautta


Tämä ohje meni vähän niinkun Strömsössä. Ohje Strömsö-kokin Paul Svenssonin Grilli kuumana kirjasta. Kirja muuten on mielestäni mukava tietopaketti grillaamisesta.
800gr tomaattia
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
3 paksua viipaletta juurileipää
1 valkosipulin kynsi
1 dl oliiviöljyä
1/2 dl punaviinietikkaa
1/2 ruukkua basilikaa revittynä
20-30 mustaa oliivia
10 sardellia
suolaa ja mustapippuria

Tomaatit paloitellaan karkeasti. Maustetaan suolalla ja pippurilla, lävikköön, otetaan neste talteen.
Paprikat kokonaisina grilliin, kunnes mustia läikkiä. Kannattaa katsoa, että pehmivät riittävästi.
Leipäviipaleet kevyesti grilliin.

kastikkeeseen oliiviöljy, punaviinietikka, valkosipuli puristettuna (laitoin2 kynttä), tomaatin neste, mausta suola ja pippuri.
Tomaatit astiaan, kuori ja viipaloi paprikat ja ne mukaan. Paloittele leipäviipaleet, kaada kastike niiden päälle ja sekoita salaattiin mukaan. Päälle basilikaa, mustia oliiveja ja sardelleja. HYVÄÄ oli. Ohjeessa oli vielä kapristakin, mutta sen jätin pois.
Aivan älyttömän kauniisti kukkivat omenapuut just nyt.

Ei kommentteja:

Aivan sikatörkeen hyvä sitruuna-vadelma bostonkakku

Leipominen on oikeastaan aika kivaa. Ja herkkujen syöminen on vielä kivempaa. tämän ohjeen olen leikannut jostain lehdestä n. sata votta s...