Niin, tämä se on. Tätä vedettiin veljen kanssa lapsena kaksin käsin. Vieläkin sitä äidin tekemänä onneksi joskus saa. Tuoreista mustikoista ja pullataikinapohjalla uuninpellillinen. Ja aikamatka lapsuuden aurinkoisiin ja huolettomiin kesiin voi alkaa.
POHJA
3dl maitoa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
25g hiivaa
n. 8dl vehnäjauhoja
100gr voita
TÄYTE
1 litra mustikoita
1 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja
Voiteluun:
1 kananmuna
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja laita se suureen kulhoon. Liuota hiiva, lisää sokeri, kardemumma, suola. Vähitellen lisätään jauhot koko ajan vaivaten taikinaa. Sulata voi, jäähdytä vain hieman ja lisää taikinaan. Anna kohota lämpimässä riittävän kauan, puolisen tuntia ainakin.
Taikina vaivataan jauhotetulla pöydällä ja 1/3 otetaan syrjään koristelua varten. uuninpellille leivinpaperi ja kaulitaan taikina hieman uuninpeltiä suuremmaksi levyksi. Jälleen kohotetaan n. 10 minuuttia.
Täyte: sekoita mustikoihin sokeri ja perunajauhot. Levitä taikinalevyn päälle. Leivo mustikkatäytteen päälle lopusta taikinasta ristikot. Lopuksi voidellaan ristikko ja reunat kananmunalla.
Uuniin 225 astetta alaritilälle 25-30 minuuttia.
Arkiruokaa ja kokeilua. Aikataulujen ajastamista aamuisin. Välillä ruokitaan kompostia ja välillä juhlitaankin. Neulomista ja koiranhoitoa. Iloja ja suruja ruokapöydän äärellä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Aivan sikatörkeen hyvä sitruuna-vadelma bostonkakku
Leipominen on oikeastaan aika kivaa. Ja herkkujen syöminen on vielä kivempaa. tämän ohjeen olen leikannut jostain lehdestä n. sata votta s...
-
Tämä nimittäin sopii myös niille, jotka eivät pidä kurpitsasta. Onnistuin kotona hämäämään sellaisia henkilöitä onnistuneesti pyytäes...
-
Tekaistiin iltapalaksi venäläinen lohipiirakka, ei paha. Tarvitaan: 400gr voitaikinaa 750 gr fileoitua lohta n. 150gr herkkusieniä...
2 kommenttia:
Tartteis varmaan täällä savotassa kokeilla tuota mustikkaakin. Piiraassa. Ainakin tuo tehty kokkaus vaikuttaa priimalle. Onnistuiskohan sama grillin kivilevyllä?
Kyssyypi
saaristolais savottajätkä
No en kyllä tuossa muodossa lähtisi grillin päälle pistämään...suosittelen ihan uunia vaan..
Lähetä kommentti