perjantai 28. joulukuuta 2012

Piparkakut

Onneksi kerettiin ennen joulumyräkkää leipomaan piparit. Joulupyhäthän menivät lumitöissä. Tämä resepti oli tosi hyvä. Oli helppo leipoa, helppo paistaa ja helppo syödä...
 Reseptistä tulee n. 125 piparia
2 dl fariinisokeria
1 1/2 dl siirappia
150gr voita
1 kananmuna
1 tl inkivääriä
3tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl pomeranssin kuorta
2 tl soodaa
1 l vehnäjauhoja
raastettua sitruunan kuorta, vajaa sitruunan verran

paisto 175 astetta 8-10 min

Kiehauta fariinisokeri ja siirappi, laita voi mukaan ja sulata. Jäähdytä
Sekoita joukkoon muna, mausteet, sooda ja suurin osa jauhoista. Peitä taikina lopuilla jauhoilla ja seuraavaan päivään odottelemaan leipomista jääkaappiin.
Katselin reseptejä ja pipareiden suhteen ajattelin, että vanha resepti on varmaan se paras, tuunasin hieman ohjetta, joka on Suuressa keittokirjassa. oli mukava nähdä, että olen saanut kirjan kummitädiltäni v. 1981, josta keittokirjojen keräilytaipumukseni virallisesti lähti käyntiin. Vaikka ruuanlaitto ja leipominen on muuttunut aivan älyttömästi noilta ajoilta, niin tietyt perusjutut kuitenkin pysyvät samoina ja edelleen tuota kirjaa voi plarailla.

Ei kommentteja:

Aivan sikatörkeen hyvä sitruuna-vadelma bostonkakku

Leipominen on oikeastaan aika kivaa. Ja herkkujen syöminen on vielä kivempaa. tämän ohjeen olen leikannut jostain lehdestä n. sata votta s...